"miksi joku tunnustaa rakkautensa kuin jonkun rikoksen
vain siinä on tunnustamista ettei enää rakasta"
Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi

Ihmisiin on helppo pitää etäisyyttä. Numerot voi poistaa kännykästä ja kun tulee soitto niin ihmettelee ai häh, kuka sä olit ja että en muistanutkaan no mitä kuuluu. Kukaan ei soita sen jälkeen montaa kertaa. Juuri nyt ei ole paljon kirjoitettavaa mutta kirjoitanpa kuitenkin. En edes keksi mitään hyvää kirjaa analysoitavaksi.

Huomasin tänään että ihmiset osaavat olla yllättävän siedettäviä senkin jälkeen kun on kuluttanut vuosia heidän vihaamiseen. Ja tosiaan, lisäksi päätin lopettaa vihaamisen. Se on melko helppoa. Enkä myöskään edes arvostele juurikaan ihmisiiä enää, joka kuitenkin on yksi ihmisten (tai no teinien) elämän perusedellytyksistä.

Muutoksien huomaaminen on virkistävää. Juuri sellaisten muutoksien, että ei ole haukkunut jotakin ihmistä pitkään aikaan eikä oikeastaan keksi edes hänestä mitään pahaa sanottavaa koska hänhän nyt vain on oma itsensä ja siihen jokaisella paitsi Hitlerillä ja Bushilla on oikeus. Tai että enää ei ole pakkomiellettä syödä vain huvikseen koska teeveestä tulee ohjelmaa tai muuten ei ole tekemistä. Tai ettei päivittäisten hommien tekeminen ole yhtään niin rankkaa kun kuvitteli. Tai että on virkistää kirjoittaa puuta heinää julkiseen blogiin netissä.

Parasta on se että voi kirjoittaa sitä tekstiä miljoonilla kielioppivirheillä ja jättää pilkut pois ihan mistä tahtoo eikä kellään ole siihen mitään sanottavaa.

Pitäisi ehkä tosiaan keksiä jotain sanottavaa mutta kun en keksi niin en keksi.

Mietin eilen hyviä lainauksia hautakiveeni. Romaaneista siis. Toisaalta joku yksinkertainen "Hän teki parhaansa" olisi kaunis. Ja syy siihen että pohdin asiaa on se, että epäilin hukuttautuvani kyyneliin koska elämäni rakkaus on fiktiivinen hahmo televisiosarjassa. Tosin niitä elämän rakkauksia nyt riittää siitä Kurt Cobainista Jess Marianoon ja Keira Knightleyhyn ja sanotaan sitten vaikka että myös Rory Gilmore on yksi niistä myös (ihana ihminen). Hienoa, 2 heistä fiktiivisiä, yksi kuollut ja yksi ties missä, no näillä mennään.

P*skan jauhaminen on mukavaa.

Kirjoja:
Seita Parkkola, Nina Repo, Susitosi, Ruttolinna & Jalostamo
^Romaanit toisilleen itsenäisiä jatko-osia, eli eivät kaipaa toisiaan mutta kannattaa lukea kaikki ja tuossa järjestyksessä.

Tuija Lehtinen, Ihan pihalla
^ Kertoo nuorista jotka asuvat perhekodissa(?), yksi heistä ex-jääkiekkoilija Jere tai Jiri tai Jyri, en muista kuka, joka päätti lopettaa puhumisen kun harrastus jouduttiin laittamaan jäihin. (Heh, nauran yksin tuolle vertaukselle)

Christine Arnothy, Jumala on myöhässä
^Mainitsin jo viimeksi, hyvä kirja ja tutustuttaa hiukan toisen maailmansodan aikaan, mielenkiintoinen ja kertoo kommunistiaallon vaikutuksesta mattimeikäläisiin, suosittelen aiheesta kiinnostuneille!