Ei se, ettei tehtyä saa tekemättömäksi, vaan että tekemätöntäkään ei saa tehdyksi. Tänään on kovin kovin harmittanut muun muassa tyhmä päätös Mn suhteen. Tilanteita, jotka olisi voineet kääntyä muuksi. Olen myös pohtinut hiukan muita tekemiäni "typeriä päätöksiä", ja ehkä kaikki ne eivät olekkaan olleet niin kovin typeriä. Loppujen lopuksi minäkin olen kokemusteni summa, kuten joku viisaampi on joskus sanonut. Juuri tällä hetkellä en siis sure asioita joita olen tehnyt, vaan niitä joita en.

Jos olisin sanonut jotain muuta, tai ehkä ylipäätään sanonut jotain asiat voisivat olla erilailla. Toisaalta taas, olisiko tilanne yhtään parempi, onkin toinen asia. Miksi asioiden tekemistä täytyy pelätä niin kamalasti? Silloin ei tapahdu mitään. Prinssa valkoisella ratsullaan ei laukkaa nurkan takaa kun olen juuri virkkaamassa pöytäliina. Joten jos M ei tule Jimmyn luokse, on Jimmyn mentävä Mn luokse. Yksinkertainen teoria jonka Muhammedkin ymmärsi. Tosin kyseessä oli vuori eikä vastakkaisen sukupuolen edustaja, mutta mitä nyt eroa niiden välille tekemään?

Kokonaisuudessaan en oikein ymmärrä omaa suhtautumistani vastakkaiseen sukupuoleen tai ylipäänsä ihmissuhteisiin. Olen niissä joko huono, tai en ole löytänyt sisäistä Oprahiani. Henivei.

On tullut kova halu kirjoittaa. Pitäisi saada aikaan jotain, vähän pidempää kuin runot. Kauhea tekemisen puute, mutta oikeastaan mitään ei saa aikaisiksi.

Huomena koulun jälkeen pitäisi vielä raahautua autokoululle kun missasin perjantain tunnin. Ja vielä tänä iltana pitäisi lankata kengät. Mutta huomena saan päälleni ihanat, uudet housut jotka ostin nyt viikonloppuna. Kaiken kaikkiaan, jos ei lasketa tätä tilannetta Mn kanssa, on elämä aika mallillaan. Kouluprojektitkin alkavat valmistua, vaikka yleisesti ottaen en kuulu niihin ihmisiin, jotka vaivautuisivat tekemään läksyjä. Tai mitään muutakaan koulun eteen, paitsi olemaan paikalla tunneilla, enemmän tai vähemmän hereillä.

Ja sitten vielä nämä ministerien tekstiviesti-jupakat, jotka eivät varmasti jääneet keneltäkään huomaamatta. En oikein ymmärrä, että mitä ne kenellekkään kuuluu? Itse sanoisin, että ei mitään, ellei sitten voida todistaa tekstiviestien huono vaikutus ministerien työntekoon. Jos valtio on jotain kärsinyt Kanervan tekstiviesteistä tai Vanhasen suhteesta Ruususeen, niin kaltatkaa rauhassa kaikki, mutta jos ei, niin who cares? Ministerien tekstiviestit eivät kuuluu muille yhtään sen enempään kuin laihialaisen raksamies Pentin puhelimen käyttö. En tosin ole kovin aktiivisesti uutisia tästä aiheesta ole seurannut, mutta jos Kanervan erotuksen takana ei ollut muuta kuin ko. viestit, niin en ymmärrä, on kunnon ylilyönti.

No, valaiskaa asiasta jos olen väärässä.