Niin. Minne on kaikonnut poikaystävien tunneäly? Nimen omaan poikaystävien, sinkkujen kohdalla en ole samaan hommaan törmännyt. Juu, kannattaa olla sinkku. (Ellei ole Mn tasoinen saalis näköpiirissä) Elämä on näin paljon helpompaa.

Tänään oli ihana päivä, koulun jälkeen melkein heti suunnistin ystäväni kanssa pääkaupunkiin, ja niin mahtavanrentoa shoppailu/kaupunki reissua en ole kokenutkaan pitkiin aikoihin. Sitä ihan melkein ymmärsi elämän tarkoituksenkin :) Eli kovin oli avartava reissu myös hauskanpidon lisäksi. Ja se siis on se elämän tarkoitus. Että nautitaan, ja voidaan olla onnellisia JUURI TÄSTÄ hetkestä, vaikka ei kokonaisuudessaan olisikaan onnellinen omassa elämässä. Nyt myös pienen vodkapaukun jälkeen ajatus kulkee mukavasti, joskin harhailee.

Niistä poikaystävistä vielä. Ihmiset tuntuvat paljon mielekkäämmiltä (omasta mielestäni) silloin, kun mitään vakavaa seurustelua tms. ei ole päällä. Ystävät ovat pitkäaikaisia suhteita varten. Jotenkin, kun ihmiseen tutustuu syvemmin, ei se enää kiinnosta samassa mielessä kuin aikaisemmin. (ja juu, toivon että kaikki ymmärsivät, mitä sillä tarkoitan.) Tietty viehätys on kadonnut. Sitten taas, sehän on todellinen helmi, jos tapaa ihmisen, jonka kanssa todella tahtoo viettää aikaa. Onko sellaisia? Siis ystävien lisäksi. En jaksa uskoa. Huolimatta siitä, että läheisillä on useammalla vakituinen parisuhde päällä juuri nyt, minun on vain hyvin vaikea kuvitella itseäni sellaiseen. Jotenkin se, että olisi jonkun kanssa niinkin tiiviisti, ettei muut kiinnostaisi, ei saisi flirttailla (no okei, onhan se joissakin suhteissa mahdollista) ja elämä rajoittuisi jonkin toisen ihmisen takia, kuulostaa täysin vieraalta. Hyvin epä-minua. Ja näin yhäkin puhuu tuleva vanhapiika.

En ole kiinnostunut ystävistäni seksuaalisesti. En edes niistä vastakkaisen sukupuolen edustajista. Joten löytyykö jostakin TODELLA mies, johon haluaisin sitoutua vakavasti? Muutenkin, kuin ystävänä? I doubt. M vaikuttaa vielä ihan mahdolliselta, mutta toisaalta ikänsä puolesta en odottaisi mitään über-vakavasti sitoutunutta seurustelua. Joten siinä olisi täydellinen mies-poika-ihminen minulla. Siis jos olisin 2-3 vuotta nuorempi. Kiitos.

Kavereilla tuntuu olevan ongelmia jo pelkästään sen takia, että ne poikaystävät ovat olemassa. Jos ei muuta, niin vituttaa sitten se, ettei toista tapaa tarpeeksi usein. Ei sillä, ettenkö ymmärtäisi sitä, vaan en vain itse ehkä jaksaisi. Kai juuri siksi en osaa ajatella itseäni seurustelusuhteeseen. Että jotakuta voisi rakastaa/haluta/kaivata, jos häntä ei ole tuntenut vähintään 6-9 vuotta? Sellainen on tapahtunut minulle vain oman protu-leirini jälkeen, jolloin kaipasi ihan kaikkea, mitä oli olemassa maan ja seuraavan substanssin välillä.

Bona nit, pitänee mennä selvittelemään päätä ja huippu hauskaa-ihanaa-mahtavaa päivää tallitöiden merkeissä. Sen jälkeen voi vain löhötä kauan vaikkapa television ääressä.

Toivottavasti muillakin oli hyvä päivä. Jos oli, niin kertokaa toki, mikä teki päivästä niin hyvän, tai jos ei ollut, niin mikä teki siitä huonon.